sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Mitäs tänne?

Noo, melkein normaalia, kiitos kysymästä.
Hiljaisuuteen on olemassa omat syynsä, tällä hetkellä eletään keskellä aikamoista hullunmyllyä. Tästä en valitettavasti voi tämän enempää kertoa, ehkä myöhemmin kun asiat selviävät. Toivottavasti hyvin.
Tämän ansiosta röökilakkoni on kussut ihan totaalisesti. Yritetään sitten uudestaan vaikka... savutonta syyskuuta?

Parisuhde on kunnossa, lapset kunnossa, kaikki terveinä ja elukat voi hyvin ja hengittää.
Eli sillä saralla kaikki on fine.



Puuhailtu on kaikkea tavallista myöskin (ullatus). Käynyt oon töissä, lenkillä. Lenkillä ja töissä, haha. Lasten kanssa touhailtu. 


Viikko takaperin pidettiin sisarusiltamia/pyjamabileitä äiteen tyänä. Äitee oli poikaystävällään, minä ja muksut, siskoni Sanni ihanan poikansa Aaronin kanssa rynnittiin kotiin. Sielä odottivat veljeni ja nuorin pikkusiskoni. Leivottiin pitsaa, katottiin perhe on painajainen (tottakai teemaan kuuluvasti), hönöiltiin. Kun pienimmät oli nukkumassa, meinattiin ottaa parit sidukat. Minä join yhden ja se oli niiiin hyvää. Avasin toisen, otin hömpsyn ja kaadoin loput viemäriin. Siskoni taisi juoda kaksi. Todelliset kreisibailaajat siis asialla. (ja kaikille nipottajille tiedoksi, että täysi-ikäinen veljeni ei juonut tippaakaan).
Aamulla pelailtiin vielä aliasta. Oikeenkin kivat pyjamapartyt!

Tänä viikonloppunakin on pidetty kivaa. Ystävänpäivänä kävimme ystäväni ja hänen tyttärensä kanssa tossa agrimarketissa ystävänpäivä tapahtumassa. Ja katsokaa kuinka iiiiiihania, romanttisia söpöliinejä meidän nuoret rakastavaiset oli kun pääsivät poniajelulle:
Mäenkestätätäsöpöydenmäärää

Sitten dumppasin pojat pariksi tunniksi äiteen luo, mies kun lähti kummisetäni kanssa pilkille (saaliina vaihteeksi taas pelkkää mukavaa mieltä). Minä lähdin ystävänpäivä kaffille ystäväni kanssa. 
Kotona vielä askartelin pienimmän pikkusiskoni ja poikeroosten kanssa ystävänpäiväkortteja mummoille ja kummeilleni.
Miestä odotellessa siivosin, leivoin pitsaa ja lämmitin pihasaunan. Ihana ystävänpäivä <3

Lauantaina ajeltiin Vaasan Tropiclandiaan polskuttelemaan. Matkalla haettiin pojille uimalasit, äitee kun antoi herroille reissurahaa ja he tahtoivat lasit investoida. Ostettiin myös uudet käsikellukkeet, oikeen Speedot. 
Kellukkeet oli kyllä huomattavasti laadukkaammat kuin jotkut ihan tavikset. Jämäkämmät ja ilma pysyi erinomaisesti sisällä, vaikka uitiin melkein neljä tuntia. 
Pojat oli ihan mahdottomia vesipetoja! Laskivat "isojen poikien" mäestä, vaikka uppeluksiin menivät joka kerta. kun vauhti oli niin kova. Hauskaa oli silti. Pyry oppi myös sukeltamaan ilman nenästä kiinni pitämistä. 
Uintien päälle käytiin vetämässä vielä navat täyteen buffet pöydästä ja kotona sitten putousta eetteriin. Erittäin kiva päivä.

Huh. Tälläästä täälä siis. 
Mitäs siälä?

Puss!








tiistai 4. helmikuuta 2014

Lakkoilua

Tänä uutena vuonna en tehnyt ainuttakaan uuden vuoden lupausta.
Päätin sen sijaan haastaa itseni joka kuukausi uuteen tempaukseen, ei tunnu liian pitkältä ajalta.

Tammikuulle asetin tavoitteeksi tipaton-ja herkuton tammikuu.
Hahaha

Se pyyhki niin kauan hyvin, kunnes tuli se putous-viikonloppu. Ilmaisista virvokkeistahan ei voi kieltäytyä? 
Ja ulkona käytiin syömässä.
Muuten onnistuin! Ei sipsejä, sokerilimuja, energiajuomia, suklaata, ei yhden yhtäkään saunasiideriä.
Hienoa!

Ja tämä tuntuu (vielä ainakin) jäävän ihan tavaksikin. Ei tule kaupasta napsaistua itselle suklaapatukkaa tai muitakaan herkkuja keskellä viikkoa, ne on viikonloppua varten.

Helmikuulle on tiedossa savuton/vähempi savuinen helmikuu. 
Sekin on lähtenyt käyntiin mainiosti! Lauantaina meni 3tupakkaa, sunnuntaina 1, maanantaina 3 ja tänään taas vain 1. Parasta tietysti olisi jos saisi tämän typerän ja kalliin tavan  kokonaan lopetettua, mutta pääasia että edes vähenee ja edes kuukaudeksi. En laita itselleni liikaa paineita, ettei mene perse edellä puuhun...
Hyi mua. Ruma tapa.

Maaliskuulle olisi suunnitteilla manaamaton maaliskuu. Mä puhun ihan liikaa rumia varsinkin silloon, kun muksut ei oo kuulolla. Varsinkin töissä, jos joku menee pieleen tulee heti voi v***u Prkle jne.

Huhtikuulle täytyis taas keksiä jotain, kuten koko loppuvuodelle!

Tavoitteenahan olisi, saada näistä kuukauden haasteista sitten evästä koko loppuvuodelle. Mieluusti elämälle.

Puss!