Babyshower!

Rakas ystäväni N jäi äitiyslomalle ja tottakai oli vauvakutsut järjestettävä.

Järjestäminen oli niiin rasittavaa. Yksi yhteinen ystävämme ehdoti kutsujen järjestämistä. Kaikki näyttivät vihreää valoa. Jotenkin ajattelin, että se on sitten tuo henkilö joka ottaa vetovastuun koko hommasta. Mutta ehei. Kun oli viikko sovittuun päivään, ei kukaan ollut pannut vielä tikkua ristiin asian eteen. AAAAAARGH.
Joten minähän se taas nappasin ohjat käsiini...

Varasimme kabinetin Daddy's Dinerista, järkättiin pientä ohjelmaa(mm. piltin maistelua äitylille ja muistovihkoon kirjoittamista). Hommattiin vähän koristeita tilaan ja minä väsäsin elämäni ensimmäisen vaippakakun. Voi ristus kun oli kova homma.

Äiti saatiin huijattua ensin meille sillä tekosyyllä, että mennään muka ottamaan masukuvia. Ja tsädäm, kaappasin sen kytiin ja lähdettiin ajelemaan ravintolaa kohti.

Meillä oli hirveän hauska iltapäivä. Ruoka oli hyvää ja naiset hauskoja. Äippä yllättyi todella ja oli niiiin iloinen.

Puss!

Maailman ihanimmat porkkana cupcaket

Jouduin pitämään muutama viikko sitten tupperware-kutsut, sisko rakas kun on alkanut konsultiksi..

Halusin herkullista ja helppoa leivottavaa. Lisäksi ehdottomasti kuppikakkuja, koska olin ostanut ihan jäätävän söpön kuppikakku-telineen tiimarin poistomyynnistä.

Löysin sitten tarun taikakakut-blogista ohjeen porkkana kuppikakuille. Ja ohje oli ihan sikahelppo, mitään ei tarvinnut vaahdottaa eikä vatkata, senkun sekoittaa vaan menemään. Maku oli taivaallinen, todella mehevä.

Täältäpä siis pesee tuo tarun ohje:

Porkkanaiset kuppikakut

Taikina:

2-3 porkkanaa

100 g voita

2 dl sokeria

2 kananmunaa

1/2 dl maitoa

2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

1/2 tl kanelia

Kuorrutus:

1 dl kuohukermaa 

200 g maustamatonta tuorejuustoa (esim. Philadelphia)

2 dl tomusokeria

muffini- tai cupcake-vuokia sekä koristeita. 

Raasta porkkanat hienoksi raasteeksi. Sulata voi, lisää sokeri ja sekoita tasaiseksi. Lisää kananmunat ja sekoita voimakkaasti. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää porkkanaraaste. Lisää lopuksi maito ja kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi. Jaa taikina muffinivuokiin ja paista 175 asteessa noin 25 minuuttia. 

Vatkaa kerma ja lisää siihen tuorejuusto ja tomusokeri. Pursota kuohkeaksi vatkattu kuorrute jäähtyneiden leivosten päälle. 

Pojillekkin maittoi.

treffailua

Tossa pari viikkoa takaperin, poikien mummo otti pojat kyytiin ja hurautti naapuri kaupunkiin synttäreille.
Meille jäi siis muutama tehokas tunti, ihan kahden. Ensin ajateltiin lähteä syömään tai leffaan, mutta onneksi keksittiin jotain ihan muuta.
Otettiin reppuun eväät, kamera kainaloon, koira kyytiin ja lähdettiin "patikoimaan" läheiselle liikuntareitille.

Oli kyllä aivan mahtava ajatus. Luonnon helmassa hermo lepäsi, kun oli paljon kaunista katseltavaa ja kuunneltavaa. Vähän sai hikeäkin pintaan, kun oli jyrkkiä nousuja ja laskuja.
Mikä parasta, ihan kahdestaan. Nauttia vaan sen oman rakkaan seurasta. Tää oli paljon parempi vaihtoehto kuin elokuvat tai ravintola.

<3

Poikia tuli tottakai ikävä, mutta täytyy sanoa että kyllä tälläistä pitäis tehdä useamminkin kahdestaan.
Ottaa ja lähteä luontoon, ihan kahdestaan. Jaksaa arkea taas paljon paremmin.

Puss!

Kyynel poskella

Huomenna tulee kuluneeksi yksitoista vuotta elämäni  kamalimmasta aamusta.
Aamusta, jolloin ihmettelin kun äiti tuli huoneeseeni herätyskellon soidessa.
Äitihän oli mennyt edellis iltana sairaalaan isän kanssa?

Äiti tuli sänkyyni. Halasi ja sanoi ettei tarvi lähteä kouluun. Isä nukkui pois viime yönä.
Mutta eihän se ole mahdollista?
Syöpähän oli saatu pois ja kaiken piti olla paremmin!
Keuhkokuume vei kuitenkin voimat.
Itkimme yhdessä sängyssäni. Äitini leskenä, minä isättömänä. Nuoremmat sisarukseni nukkuivat vielä. Äiti otti heidän herätyskellonsa pois päältä, saivat nukkua rauhassa.

Hekin heräsivät, ihmettelivät miksi äiti onkin kotona eikä kello ole soinut. Itkettin taas. Vieraita ramppasi koko päivän. Kukkia joka nurkka täynnä ja lämpimiä osanottoja.
Oloni oli ihan turta.

Ja on edelleen. Aina tämän päivän koittaessa, olo on turta ja itkuinen. Uni ei tule, vaikka kello soi aamulla 4.15.

Kuinka paljon olisinkaan halunnut, että isä saisi tavata mieheni ja lapseni. Olla paappa. Kuinka ihanaa olisi vielä halata ja kertoa päivän kuulumisia. Matkustella ynpäri Suomea. Veneillä kesäisinä päivinä.
Olla vielä se iskän tyttö.

"Tuskin tunnen häntä ja kuitenkin

Tulin häntä tapaamaan Hän on niin kovin kaunis vieläkin Kun kääntyy minua katsomaan Tämä yö on minulle viimeinen Kuulen hänen sanovan Olen sairas ja väsynyt ihminen Ja siksi lähteä haluan Sinä tiedät jo jotakin elämästä Jotain tiedän minäkin Kun vain uskallat lakata pelkäämästä Paratiisin saat takaisin Hän vielä jatkaa kyynelet silmissään Sanaa jokaista painottaen Hän pitää kättäni tiukasti kädessään Ja sanoo silmiin katsoen... En kadu ketään niistä, joita syliini suljin Heitä sentään rakastin Itken kaikkia niitä Joiden ohitse kuljin Joita väistin ja pakenin Sillä aina kun ihmisen lähelle päästin Löysin lähelle itsekin Mutta jos itseäni Varjelin ja säästelin Heti eksyin ja palelin Hänen katseensa sammuu, hän huokaisee Hänen otteensa raukeaa Siinä samassa silmiä häikäisee Ja huoneen ikkuna aukeaa Kun jälleen katson häntä, hän muuttunut Onkin linnuksi edessäin Ja linnun siipeä puhtaan valkoista Minä pidänkin kädessäin Lintu nousee ja lentoon jo lehahtaa Minä paikalle yksin jään Hahmo taivaan korkeuksiin loittoaa Huone humisee tyhjyyttään Istun hiljaa vielä ja muistelen Hänen viime sanojaan Niitä puoliääneen toistelen Kun hän on mennyt menojaan... En kadu ketään niistä, joita syliini suljin Heitä sentään rakastin Itken kaikkia niitä, joiden ohitse kuljin Joita väistin ja pakenin Sillä aina kun ihmisen lähelle päästin Löysin lähelle itsekin Mutta jos itseäni varjelin ja säästelin Heti eksyin ja palelin"

Timo Rautiainen- Lintu

Peggy arpoo taas

ja minä ajattelin voittaa :)
Aivan ihanat yrttimerkit, josko minunkin sisäinen viherpeukaloni heräisi horroksestaan...
Arvontaan pääset osallistumaan Tästä.

Voitin lauantaina jo radio aallolta keväisen levypaketin ja sitä jännityksellä nyt odotan.

Eipä tällä kertaa muuta!
Puss!

And that's who i am

Monissa blogeissa on kiertänyt and that's who i am-sivulta koostettu postaus, jossa siis kerrotaan millaisena itsensä näkee.
Tässäpä minä itseni silmin.

Mies on ihan täydellinen. Se oliskin jo liian täydellistä, jos osais soittaa kitaraa ja laulaa mulle rakkauslauluja.

Jääköön siis haaveeksi.

Koska on kiva ilahduttaa ihmisiä

Teininä niitä vihasin, mutta nyt näen ne kyllä valttikorttina.

Koska kun mä oon niitä varten, on nekin mua varten

En vaan osaa. Kertakaikkiaan.

Varsinkin darrassa Harry Potter on parhautta <3

Tämä siitä asti, kun näin pienen merenneidon ekaa kertaa.

17vee

Vollotan kaikelle mahdolliselle

Miltäs teidän seinät näyttäis?

Puss!

takaisin satulaan

Mulla on ollut joku kummallinen hevostelutauko. Ei ole mitenään suunniteltua, tallille lähtö vaan ei ole innostanut.
Onneksi ei ole omaa hevosta, kun motivaatiot näin välillä katoaa.

Noh, asia on taas normalisoitumaan päin. Pari viikkoa takaperin sain uuden ratsastettavan. Kaverini etsi uudelle hevoselleen kuskia maastoon ja kun hevonen on ihanan iso, kiltti ja hidas, niin tottakai suostuin.
Hepan säkä on varmaan päälle 180cm ja massaa löytyy kans ihan kivasti. Heppa on virolainen, rautias liinaharja isolla läsillä. Jostain syystä kaikki kaverieni hevoset, joilla saan käydä ratsastamassa, ovat saman näköisiä. Täysin eri kropalla vaan.

Ensimmäisellä kerralla kaverini lähti fillarilla joukkoon näyttämään maastoreittiä ja lenkin päälle puksuttelin vielä vähän kentällä. Kivan tuntuinen heppa. Tottakai kokonsakkin puolesta jo vähän hidas ja kankea, mutta verryttyään oikein jees.

Toisella kerralla lähdin yksin matkaan. Jo ensimmäisellä kerralla heppa meinasi villiintyä, kun yhden sänkkäripellon reunaa jouduttiin kävellä. On ilmeisesti päässyt joskus laukkailemaan sänkkärille :)
Noh, tällä kertaa sama homma. Sain kuitenkin sen rauhoiteltua ja otin itselleni matkustusmoodin päälle. Yhtäkkiä heppa pukitti. En ollut siihen lainkaan varautunut, joten löysin itseni kaulalta roikkumasta apinan lailla. Taistelin aikani, että pääsenkö takaisin satulaan. Ei onnistunut, joten tiputtauduin maahan. Siinä olikin sitten hommaa löytää pellon reunasta kivi, että pääsee takaisin kyytille. Hevonen tosiaan on niin suuri, että nostokurki olisi ollut oiva apuväline. Kivi löytyi ja matka jatkui. Kaikenkaikkiaan oikeen kiva hölkkälenkki.

Tässä välissä pääsin pitkästä aikaa myös valmentajan silmän alle ison A.n kanssa. En ollut koko hevosella ratsastanut pitkään aikaan, joten ihan pikkasen jännitti.
Tunti meni kuitenkin odotettua paremmin, hevonen rentoutuikin paikka paikoin ja minä myös. Jee! Tätä lisää!

Sunnuntaina pääsin taas jätin kanssa maastoon. Kaverini lähti toisella hevosella joukkoon. Aivan mahtava sunnuntailenkki, rentoa menoa ja mukavaa jutustelua.

Kyllä ne hevoset vaan saakin niin hyvälle tuulelle.
Onneksi perjantaina pääsee taas.

Puss!