No, lääkäri totesi keuhkojeni alalohkojen tulehtuneen, nyt on sitten saikkua ja lepoa ja jos jonkinlaista lääkekuuria.
Mutta asiaan. Mä oon tässä viimeaikoina pohtinut ystävyyttä ja omia ystäviäni. Kuvat randomisti koneelta napattuja.
Ystävät auttavat toisiaan pyyteettömästi. Kävin viikonloppuna ottamassa ystävästäni ja hänen miehestään kihlakuvat ja ystäväni oli sielä jo lompakko pitkällä, että mitä tämä maksaa. Ööööö, ei mitään? Mä oon ihan harrastelija ja sä mulle rakas, ota vaikka lahjana.
Sama ystäväni tuli käymään, kun P.llä alkoi flunssa. Toi itse keittämäänsä mehua ja karviaisia potilaalle. Mun mielestä se oli jotenkin niin tosi ihana juttu. Hän tuli käymään myös, nyt kun itse olen kotona sairaana. Toi juhlista jääneitä herkkuja. Tälle ystävälle voi aina soittaa, ihan mitä vaan. Sydän on puhdasta kultaa. Ystäviä ollaan oltu ala-asteelta lähtien, silloin ei paljon öitäkään erossa vietetty, hän oli aina meillä yötä taikka mä niillä. Me ollaan riideltykkin, tottakai. Joskus teinilissuna oikeen nyrkit ojossa, mutta aina nekin riidat sovittiin viimeistään parin päivän kuluttua. Elämän arvot ja kaikki menee niin yksiin, että tämän kanssa on vaan niin helppo olla.
Joidenkin ystävien kanssa ei tule niin paljoa pidetty yhteyttä, silti juttu aina luistaa ja yhdessä on nastaa. Eräs ystäväni hommasi palvelukoiran. Häntä ei ole sen koommin pahemmin näkynyt :D
Aina mejällä, haulla, ipolla, agilla, tokolla tai jollain haastavan työnsä lisäksi. Se ottaa päähän. Koska ystäväni on erittäin hauska ja ihana tyyppi, oikeen sydänkäpynen. Mutta ne hetket, kun hän ei rymyä jossain metikössä koiransa narun jatkeena, ovat kultaakin kalliimpia. Kaikesta on helppo puhua, nauretaan niin että mahaan sattuu. Ihan mukavaa on myös sitten lähteä yhdessä koirien kanssa juoksemaan. Luotan kuin kallioon. Asioita helpottaa myös se, että hänen poikaystävänsä on mun miehen paras ystävä.
Mutta kyllä mä olen niin lapsellinen ja typerä, että välillä ketuttaa oikeen antaumuksella kun ei yhteistä aikaa meinaa löytyä.
Yhden erittäin rakkaan ihmiseni kanssa lähennyttiin vasta muutama vuosi sitten, vähän ikävämmissä merkeissä. Oltiin me aina tunnettu, mutta meidät taisi ajaa yhteen ystäväni äidin kuolema. Oli helppo jakaa ajatuksia ja jutella, kun multahan on kuollut isä.
Pikkuhiljaa myös meidän lapset ystävystyi keskenään. Nykyään nekin on kuin paita ja puo :) Ihan kuin mekin. Me nähdään usein, soitellaan siltikin paljon ja pitkiä puheluita. Kummatkin älyää olla samaa mieltä asioista, koska tietää ettei toisen kanssa kannata alkaa väittelemään.. Tää on myös se tyyppi, jolle voi soittaa kun mikä tahansa asia alkaa ärsyttämään tai menee perseelleen. Ystäväni ei tuomitse, eikä luurin toisesta päästä kuule piilotettuna sanojen taakse "voi tsiisus nainen, sä oot taas ihan sekaisin.." Niinkuin ehkä joillekkin muille soittaessa kuuluu.
Tämä nainen on sopivasti hullu mun makuuni ja huumori on aika ajoin mustaakin mustempaa.
Neljäs mun "ihminen", on ollut kuvioissa siitä asti kun päätti maailmaan putkahtaa. Itse olen siis pari vuotta vanhempi ja vanhempamme ovt ystäviä keskenään. Näin siis tutustuttiin jo vuonna-89, vaikkei kumpikaan taida siitä paljoa muistaa.
Tämä nainen on suora. Jos kaipaan todella rehellistä mielipidettä, ilman mielistelyä, on hän ensimmäisenä mielessä. Muut saattavat kaunistella hiukan, hän ei. Ja se on mahtava juttu. Hän ei myöskään puhu ihmisistä paskaa pelkästään läyhäämisen ilosta tai arvostele muita. Jos sanottavaa löytyy, se on aiheesta. Huumori on uskomattoman pimeää, häneen voi luottaa kuin kallioon juurikin suoruutensa takia. Hän oli ennen kaupunkilaisrinsessa, joka törsäsi vaatteisiin ja kenkiin. Nykyään asuu maatilaa miehensä kanssa ja on oppinut ajamaan traktorillakin. Pihassa on kanoja ja hevosia. Sielu lepää, aina kun kylään pääsee.
Tällä ystävällä on myös kaksi hurmavaa lapsukaista. Vietetäänkin jonkun verran aikaa ihan perheinäkin yhdessä, miehet kun tulevat myös hyvin juttuun.
Tähän leppoisan suoraan asenteeseen liittyy myö yksi ärsyttävä piirre:hitaus. Hän on oppinut hidastamaan vähän liikaakin. Jos treffit on sovittu kolmeksi, on turha odotella ennen puolta neljää. Mutta siihenkin tottuu :)
Tottakai elämässäni on muitakin läheisiä ystäviä.
Rakas parturini, jonka kanssa vietetään aikaa muutenkin. Ensin luulin ärsyttäväksi eukoksi, onneksi kerran jouduttiin samaan työpaikkaan niin korjaantui tämäkin väärinkäsitys.
H, jonka kanssa ollaan tunnettu sitten vuodesta -88. Tää ei ole mitään prinsessa tyyppiä, eli turha hakea jutun juurta vaikka talven muodista :D Suora ja lämmin nainen.
K, yläasteelta asti ystäviä. Vahvasti mukana heppatouhuissa, siksi ei ihan hirveen usein nähdä. Mutta silloin kun nähdään, on niin mukavaa.
Näitä kaikkia yhdistää tämä^.
Kaikki on sopivasti hulluja.
Teininä mulla oli erittäin paljon ystäviä. Mutta kyllä siitä on turhat tippunu kuormasta pois, laatu todellakin korvaa määrän. Pettymysten kautta voittoon.
Semmoisia pohdintoja täältä viltin alta, teemukin ääreltä.
Puuussss!
