Kiitollinen

Facebookissa kiertänyt kiitollisuus-haaste osui minullekkin. Sen sijaan, että olsin alkanut miettiä joka päivä uusia asioita, koostin päivityksen asioista joista olen kiitollinen ihan joka päivä. 
Tässäpä tämä:

*Mun lapset on niin rakkahia kultakimpaleeta. Saivat hyvää palautetta tänään ihka ekassa vanhempainvartissa. Ne on kilttiä ja ystävällisiä muille lapsille ja aikuisille, hakevat kaikkia leikkimään eivätkä käske ketään pois. Kaikkien kavereita. Ollaan siis jossain onnistuttu 


*Oon valinnu miäheni aivan hyvin. Se on hauska ja hassu, söpöläänen, saa mut aina nauramaan. Se siivoaa ja haltioo lapsia että mä saan harrastaa. Se on mun tukipilari.

*Loppuperhe on aivan mahtavaa kans. Mun piäni, herttaanen pikkuveli, aivan ihanat pikkusiskot, siskoon poika, äiti. Kaikki yhtä hulluja ja ihania. Ja ihan äärettömän rakkahia 


*Oon kiitollinen mun maailman parhaasta suojelusenkelistä. Iskä  Mulla on niin kauhia ikävä sitä ihan kokoajan. Mutta mä tiädän että se pitää meistä hualta omalla tavallaan. 


*Oon myös iloonen, että äitillä on nykyään hyvä ja huolehtiva poikaystävä joka on viälä tosi kiva ja reilukin.

*Mummat on niin herttaasia että mä en kestä. Hualehtivaasia ja lämpöösiä.

*Mulle on valittu maailman parhaat kummit, josta oon kiitollinen mun vanhemmille ja niille kummeille tiätty. Ne osaa yllättää ja aina tuntee olonsa tervetulleeksi. Ne on tukena ja turvana vaikka mä oon jo aikuunen akka.

*Mulla on ihanat ystävät ja hyvin valitut. Joutavat on tippunu aikaan saatos kyytistä, mutta laatu korvaa määrän. Niillä on korva mulle aina auki ja mulla niille. Ne saa mut nauramaan ja näkemään kultareunan myrskypilveskin. Niihin voi aina luottaa. Ne on rehtiä ja suoria. Niillä on mulle aikaa ja mulla niille. 

*Meillä on aivan mahtava koira. Komia ja kiltti ja uskollinen. Se on Pate.

*Sitte mä oon kiitollinen liukuvasta työajasta, varsinki näin maanantaiaamuusin  Ja loistavista tyäkaveriista. 

*Ja aivan älyttömän kiitollinen oon siitä, että mun läheeset on eres lähestulkoon tervehiä tai ei ainakaan kualemansairaita, vaikka vähä jokapaikka remppaa


Mistäs juuri sä olet kiitollinen? Muistatko iloita ja nauttia elämästä itsestään?

'puussss!

Ei urheilija tervettä päivää nää

Blogi on nyt ollu jonkun aika hiljaa. Se johtuu mun laiskuudesta ja siitä, että olen sairastellut.
Viimeksi jo vähän kerroinkin keuhkotulehduksestani. Se oli oikeesti ihan hirvee tauti!
Mä vaan nukuin ja nukuin, hikoilin, puuskutin ja nukuin. Pienikin ponnistelu vei voimat.
Yleiskunto laski ihan uskomattoman paljon. Kun vihdoin viikko antibiootin loppumisesta uskalsin lähteä kävelylle, hiki pukkasi päälle erittäin äkkiä ja henki ei tahtonut kulkea. Tuntuu, että vieläkään ei ole ihan täysin toennut.

Kun melkein olin sitte terve, tulikin taas pikkasen itse aiheutettua damagea. Tarkoituksena oli viettää ihana viimeinen, lämmin syysilta. Kuvat suurimmaksi osaksi siltä illalta.
Kaikki alkoi ihan hyvin.
Laitoin grillin möhisemään, pyöräytin salaatin ja aivan älyttömän herkulliset grillivihannekset. Avasin yhden lempparisiiderin ja nautin auringonsäteistä ja lasten pihaleikeistä.

Perus kreikkalaanen, punasipuli vaan vaihdettuna kesäsipuliksi.

Halloumia ja pippurisia possunpiffejä

No words needed.

Kesäkurpitsaa, sipulia, punaista-ja keltaista paprikaa.

Liraus öljyä, hunajaa, soijakastiketta, punaviinietikkaa, mausteita.

Syötiin. Chillailtiin hetki. Lähdettiin pelaamaan jalkapalloa läheisen koulun kentälle. Pojat halusivat olla maalissa ja me miehen kanssa pelattiin vastakkain. Hillitöntä hihitystä ja armotonta kannustusta.

Kunnes yritin kikkailla palloa mieheltä pois. Kompuroin sen tai omiin jalkoihin. Lensin suoraan naamalleni maahan, oikea käsi 90asteen kulmassa hartiatasolla. Ja se käsi jäi sitten siihen asentoon.

En meinannut päästä ylös maasta, mies joutui nostaa kättä yhtä aikaa kun itse punnersin itseäni kentästä ylös.

Mies soitti lanssikuski-ystävälleni, että mitäs nyt. Itse en voinut, kun itkin kuin pikkuvauva. Hehheh.

Ja päivystykseenhän se oli lähdettävä, lauantai-iltana kahdeksalta. Äiti oli onneksi poikaystävänsä luona kauhavalla, jossa lähin päivystyskin oli. Pojat saivat sitten mennä sinne. Itkin edelleen kuin vauva.

Lääkärissä ei ollut ihme kyllä, ihan hirveää jonoa. Silti odotus oli piinaavan pitkä. Hoitaja kuskasi lääkettä, minä itkin. Pelkäsin murtumaa taikka sijoiltaan menoa. Lääkäri ei osannut sen kummemmin mitän sanoa, pisti lähetteen Seinäjoelle röntgeniin. Autossa olo oli tuskaa, sattui.

Mun kukat elää edelleen, huraa! Ja mä olen ne ihan itse kasvattanut!

Tässä siis syysleimuja.

Seinäjoella sitten kuvattiin ja odoteltiin. Ei onneksi mitään vaarallisempaa, kiertäjäkalvosimen repeämä sieltä löytyi. Se on yleensä keski-ikäisten ihmisten kulumisvaiva. Mulla se rätkes kertaheitolla, kun rojahdin hartialleni maahan. Haha. Lääkkeeksi panadolia ja fyssaria, jos ei ala helpottaa, niin puukoon alle. On onneksi helpannut jo jonkun verran, liikeradat ei ole ihan täydelliset vielä, mutta pikkuhiljaa.

Niin ja hirvee haava tuli myös polveen ja mun lemppari leggareihin tuli ruma reikä. Yhyy.

Löytyi myös vanha solisluun murtuma. Siitä ei ole mitään hajua, mistä on tullut. 

Tässä kohtaa kello huiteli puolta yötä. Soittelin äiteelle, että täältä me nyt tultais pojat hakemaan. Mutta äiti kielsi tulemasta, pojat nukkui täyttä häkää ja mekin kuulemma kaivattais jo unta. No se oli totta. Pojat ei ikinä ennen olleet olleet äitin boyfrendillä yötä niin oli kyllä tosi kiva että saivat jäädä. Onneksi mulla on niin ihana ja avulias äiti ja sillä vielä tosi kiva poikaystävä! 

Käytiin 24/7 huoltiksella vielä kaffilla, ihmeteltiin yöllisiä kulkijoita, joita olikin monen näköisiä.

Ihmeellistä, että joskus sitä jaksoi huvikseen istuskella yöllä kaffilla. Nyt oli kyllä jo kova kiire kotiin.

Kotiin päästessä kello oli jo puoli 2. Pakko oli kyllä sitten juoda toinenkin siideri, sen verran rankka jalkapallo reissu :D 

Nämäkin ihan itse kasvatettu! Niiden nimeä vaan en enää muista. Kunnon viherpeukalo.

Ja uskomatonta, myös keväällä laitetut orvokit ovat edelleen hengissä!

Taustalla pötköttää E miikkarin dino-paidassa.

Tässä siis syy hiljaisuuteen blogin osalta. On tästä kaikesta jotain hyvääkin seurannut, viides viiko ilman röökiä menossa! Ja hyvältä tuntuu. Ei paljon oo tehnyt mieli, ahdisti henkeä niin pirusti 

Jospas taas palailisin nytten normaalimpaan postailutahtiin.

Mitäs teille kuuluu?

Puuuussss!!