Kyynel poskella

Huomenna tulee kuluneeksi yksitoista vuotta elämäni  kamalimmasta aamusta.
Aamusta, jolloin ihmettelin kun äiti tuli huoneeseeni herätyskellon soidessa.
Äitihän oli mennyt edellis iltana sairaalaan isän kanssa?

Äiti tuli sänkyyni. Halasi ja sanoi ettei tarvi lähteä kouluun. Isä nukkui pois viime yönä.
Mutta eihän se ole mahdollista?
Syöpähän oli saatu pois ja kaiken piti olla paremmin!
Keuhkokuume vei kuitenkin voimat.
Itkimme yhdessä sängyssäni. Äitini leskenä, minä isättömänä. Nuoremmat sisarukseni nukkuivat vielä. Äiti otti heidän herätyskellonsa pois päältä, saivat nukkua rauhassa.

Hekin heräsivät, ihmettelivät miksi äiti onkin kotona eikä kello ole soinut. Itkettin taas. Vieraita ramppasi koko päivän. Kukkia joka nurkka täynnä ja lämpimiä osanottoja.
Oloni oli ihan turta.

Ja on edelleen. Aina tämän päivän koittaessa, olo on turta ja itkuinen. Uni ei tule, vaikka kello soi aamulla 4.15.

Kuinka paljon olisinkaan halunnut, että isä saisi tavata mieheni ja lapseni. Olla paappa. Kuinka ihanaa olisi vielä halata ja kertoa päivän kuulumisia. Matkustella ynpäri Suomea. Veneillä kesäisinä päivinä.
Olla vielä se iskän tyttö.

"Tuskin tunnen häntä ja kuitenkin

Tulin häntä tapaamaan Hän on niin kovin kaunis vieläkin Kun kääntyy minua katsomaan Tämä yö on minulle viimeinen Kuulen hänen sanovan Olen sairas ja väsynyt ihminen Ja siksi lähteä haluan Sinä tiedät jo jotakin elämästä Jotain tiedän minäkin Kun vain uskallat lakata pelkäämästä Paratiisin saat takaisin Hän vielä jatkaa kyynelet silmissään Sanaa jokaista painottaen Hän pitää kättäni tiukasti kädessään Ja sanoo silmiin katsoen... En kadu ketään niistä, joita syliini suljin Heitä sentään rakastin Itken kaikkia niitä Joiden ohitse kuljin Joita väistin ja pakenin Sillä aina kun ihmisen lähelle päästin Löysin lähelle itsekin Mutta jos itseäni Varjelin ja säästelin Heti eksyin ja palelin Hänen katseensa sammuu, hän huokaisee Hänen otteensa raukeaa Siinä samassa silmiä häikäisee Ja huoneen ikkuna aukeaa Kun jälleen katson häntä, hän muuttunut Onkin linnuksi edessäin Ja linnun siipeä puhtaan valkoista Minä pidänkin kädessäin Lintu nousee ja lentoon jo lehahtaa Minä paikalle yksin jään Hahmo taivaan korkeuksiin loittoaa Huone humisee tyhjyyttään Istun hiljaa vielä ja muistelen Hänen viime sanojaan Niitä puoliääneen toistelen Kun hän on mennyt menojaan... En kadu ketään niistä, joita syliini suljin Heitä sentään rakastin Itken kaikkia niitä, joiden ohitse kuljin Joita väistin ja pakenin Sillä aina kun ihmisen lähelle päästin Löysin lähelle itsekin Mutta jos itseäni varjelin ja säästelin Heti eksyin ja palelin"

Timo Rautiainen- Lintu