Tiitiäinen, metsäläinen, pikku menninkäinen. Posket tehty puolukoista, hiukset heinän tupsukoista, silminä siniset tähdet.

"Äiti kertoisitko

Olen kuusivuotias ihminen jo 

niin että äiti kertoisitko 

mistä meidät lapset on tehty? 

Olen tarhan tädiltäkin kysynyt, 

hän on vain minulle hymyillyt, 

ja talkkarikin on hämmästynyt, 

He sanovat: Odotahan nyt. 

Naapurin pihalla kerrottiin, 

että pienet lapset on tehty niin, 

että vettä ja jauhoja sotkettiin, 

ja taikina lapseksi muovailtiin. 

Sen jälkeen uunissa paistettiin 

ja sitten vain elämään käskettiin. 

Äiti, tehdäänkö lapsia niin? 

Äiti, voiko tällaista pientä lasta 

tehdä lehmän pienestä vasikasta 

jos karvat vain ottaisi pois? 

Ei antaisi lupaa ammumaan, 

vaan käskisi sanoja sanomaan, 

pyytäisi pottaan pissaamaan 

ja kahdella jalalla kulkemaan. 

Äiti, voiko pelto tai kasvimaa 

ihmisen taimia kasvattaa 

kuten porkkanaa, heinää tai muuta. 

Miten taimet, vauvaakin pienemmät 

pellon mullassa pärjäävät 

kun siellä on madot ja jyrsijät 

sekä sateet ja tuulet myrskyisät. 

Jos minut on tehty sairaalassa 

tai tehtaassa lapsia valmistavassa 

niin mistä rakennusaineet saivat? 

Mistä lämmön laittoivat ruumiiseen 

miten jalkani saivat liikkeeseen 

mistä huono olo, kun tuhmasti teen, 

mistä itku kun sattuu varpaaseen? 

Lapseni 

Pieni olet vielä ymmärtämään 

mutta väärin teen, jos ääneti jään. 

Joten rakennusaineesta kerron: 

Se on ainetta kultaakin kalliimpaa, 

sitä ei rahalla ostaa saa 

ei kasvata meret, ei metsät, ei maa 

silti jokainen voi sitä omistaa. 

Taivaan Isämme kultaisin 

meille kaikille lahjoitti paketin 

joka sisältää rakennusaineen. 

Käyttöohje on yksinkertainen; 

Käytä ainetta reilusti, tuhlaillen. 

Sitä säilytä lämmössä sydämen, 

koska se on vihalle allerginen. 

Se on rakennustarvikepakkaus 

jonka päällä on teksti: Rakkaus 

Tästä sinutkin lapseni tehtiin. 

Siitä miljoonat lapset on valmistettu. 

Siitä kaikki kaunis on rakennettu. 

Siitä onni on koteihin asennettu. 

Sen avulla paha on karkotettu."

Meillä alkoi tänään koulutaival. Pojat aloitti eskarin. Mä psyykkasin itseäni tähän, mutta ei auttanut. Purin hammasta ja huulta, ei auttanut. Itkuhan sielä tuli.

Pojat oli niin pieniä isompien koululaisten keskellä. Silti niin reippaita. Kävelivät opettajan luo iloisina, välillä vaan olkansa yli vilkaisten ja hymyillen.

Kuinka onnellinen mä olenkaan, että on noin reippaat pojat. Ja iloiset ja sosiaaliset. Hyvällä asenteella. 

Silti niin kaihomielellä. Kuusi vuotta on mennyt ihan hirveää vauhtia. 

Huoh.