Kyllä, ensimmäinen. Minun mieheni on siitä harvinainen että todella rakastaa tuota peltipurkkia eikä malttaisi laittaa sitä pois.
Onhan siinä paljon kultaisia muistoja. Kaikki romanttiset retkemme, hauskat rällästysretket, matkat synnärille-ja kotiin.. Mutta silti. Se on liian pieni. Siinä on liikaa kilometrejä mittarissa. Minun makuuni se on myös liian laiska.
Kuva lainattu googlesta. Meidän oma täysin vastaava.
Kaikenlisäksi tähän rakkaaseen romuumme ilmaantui aika kettumainen vika: virtalukko on sökönä. Toissapäivänä, yritimme lähteä leikkikentälle, niin avain ei vaan pyörinyt virtalukossa. Itkin, huusin ja kiroilin kun lappalainen puolituntia samalla avainta ja rattia rynkkyttäen. Ja kas vain, se starttasi. Eilen se ei enää startannut. Tänään tilasin uuden virtalukon. Kallista, elämä on.
Sitten tulevaisuuden haaveisiin.
Ihanne tilannehan olisi saada tämmöinen:
Kaunis. Suuri. Voimakas. Turvallinen. Aij että. Tällä kun ajelisi, ei tarvisi hirviäkään pelätä henkensä edestä. Voisi eksyä metsäteille eikä jäisi kiinni. Voisi vetää vaikka kuinka suurta hevoskoppia. Olisi tilaa. Ilmaa hengittää. Plus tietysti saisin kadehtivia katseita osakseni. Ah.
Kesäautoksi sitten laittaisin tälläisen:
Kaunis. Voimakas. Päähän vain Thelma&Louise huivi, huulet punaan ja menoksi.
Todellisuuteen jos palataan, niin hankintalistalla taitaa olla seuraavaksi jonkin sortin mersu. Tai siis ei minkä tahansa, vaan ns. Väyrys-mersu. Tilavuutensa takia. Ja kauneutensa. Ja turvallisuutensa. Ja sen takia, että minä näytän kuulemma hyvältä semmoisen ratissa, hihi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti lämmittää mieltä!